Moni saattaa miettiä itselleen hyvää uutta harrastusta. Pitäisikö alkaa potkimaan jalkapalloa kaveriporukassa? Vai olisiko kenties ristisanojen täyttäminen hyvä, vähän rauhallisempi, harrastus? Joitain saattaa kuitenkin kiehtoa moottorin pörinä, joten silloin moottoripyöräily voisi olla itselle sopiva harrastus. Kynnys harrastuksen aloittamiseen on suhteellisen matala, mutta jos haluaa viedä harrastustaan yhtään pidemmälle, niin silloin vaaditaan sekä rahaa, että aikaa.

Pienet mopot

Monet moottoriharrastajat aloittavat moottorien virittelyn mopojen kanssa kun täyttää 15 vuotta. Monesti moottoriharrastus kantaa aikuisikään saakka, jos mopojen rassaus on aloitettu jo varhaisessa vaiheessa. Mopolla tarkoitetaan moottoriajoneuvoa, jossa moottorin iskutilavuus on 50 kuutiota. On kyseessä siis varsin pieni moottori, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö mopolla pääsisi lujaa tai etteikö sillä saisi vahinkoa aikaan, mikäli ei huolehdi turvallisuudesta. Moottoriharrastus on siis hyvä aloittaa mopolla, koska siinä oppii helposti perusteet moottorin toiminnasta, sekä huoltamisesta.

Nykyisin voi ajaa mopokortin, jossa käydään oppitunneilla, sekä opetellaan mopon turvallista käsittelyä. Mopolla voi ajaa ilman ajokorttiakin, mutta tällöin pitää ajaa jossain muualla kuin yleisillä teillä. Esimerkiksi mökkitiellä voi hyvin ajaa, tai vaikkapa soramontuilla, jolloin et ole vaaraksi ulkopuolisille. Aina täytyy tietysti huolehtia turvallisuudesta, sillä pienemmälläkin moottoriajoneuvolla voi saada pahaa jälkeä aikaan, mikäli hallinnassa tai ajotyylissä on puutteita.

Kevytmoottoripyörä

Kun mopolla tai skootterilla on ajeltu muutama vuosi, voi tulla eteen tilanne, jossa haluaa alleen hieman tehokkaamman menopelin. Kevytmoottoripyörän voi hankkia kun täyttää 16 vuotta. Tätä varten pitää ajaa ajokortti kevytmoottoripyörää varten, onhan ”kevari” huomattavasti tehokkaampi kulkuneuvo, kuin mopo tai skootteri. Kevytmoottoripyörän moottorin kuutiotilavuus on 125 kuutiota, joten tehoakin löytyy paljon enemmän kuin 50 kuutioisesta moposta.

Ajokorttia varten käydään ajotunneilla, sekä harjoitellaan ajoa liikenteessä. Moni saattaakin käyttää ensimmäisiä kesätyörahojaan kevytmoottoripyörän ajokorttia varten. Siinä missä mopolla ajelemiseen ei tarvitse ihmeempiä varusteita kuin kypärä, voi kevytmoottoripyörää varten olla fiksua hankkia muutamia varusteita. Jos ajat enemmänkin, kannattaa hankkia jotkut hyvät ajokengät ja hanskat. Muutoinkin avokäsin moottoriajoneuvon ajaminen voi olla huono idea, koska hanskat tarjoavat hyvän pidon kuljettajalle. Lisäksi kengät tarjoavat hyvää tukea vaihteita vaihtaessa tai kun kevytmoottoripyörällä pysähtyy ja pyörä pitää saada tuettua seisahduksen ajaksi.

Moottoripyörät

Kun tulee täysi-ikäiseksi ja täyttää 18 vuotta, voi ajaa suuremmilla moottoripyörillä. Markkinoilla on monia pyöriä, joiden moottorin tilavuus on vaikkapa 250 tai 500 kuutiota. Näissä on taas selvästi enemmän tehoa ja vääntöä kun kevytmoottoripyörässä, ja oikeaa moottoripyörää varten tarvitseekin moottoripyörän ajokortin. Kun kuljettajan taidot kasvavat, halutaan yleensä alle tehokkaampaa pyörää. Maailmasta löytyykin moottoripyöriä, joiden moottorin tilavuus on 1000 kuutiota tai jopa 1500 kuutiota. Nämä pyörät eivät ole aloittelijoita varten, joten ensimmäiseksi pyöräksi niitä ei kannata hankkia. Tämän kokoluokan pyörät ovat yleensä isoja matkapyöriä, joilla voidaan ajaa pitkiäkin reissuja vaikkapa ympäri Eurooppaa.

Yleensä hieman pienemmät pyörät ovat niin sanottuja kyykkypyöriä, joissa ajoasento on etukeno ja jalat koukussa pyörän sivuilla. Suuremmissa matkapyörissä ajoasento on enemmän istuma-asento, jossa viihdytään pidemmän aikaa. Suuremmat moottoripyörät tottakai ovat myös kalliimpia, joten apuna voi olla vaikkapa lainalaskuri, jolla tarkistaa millaisen rahoituksen moottoripyörälleen hankkii.

Kannattaa siis tarkoin miettiä mitkä omat taidot ovat, ja millaisen moottoripyörän aikoo hankkia. Jos et olet koskaan ajanut kaksipyöräisellä, ei varmasti kannata hankkia ensimmäiseksi pyöräksi valtavaa matkapyörää. On järkevämpää aloittaa jollain pienemmällä ja taitojen karttuessa harkita isomman pyörän hankintaa.